Uutiset 2012
Ajankohtaista

Uutiset 2012

Stuttgartissa, 25. toukokuuta 2012. Mercedes-Benz Citaro voittaa ensimmäisen palkinnon kaupunkilinjaliikenteeseen suunniteltujen linja-autojen sarjassa. Citaro on 14 tuotantovuoden ja yli 35 000 yksikön myötä maailman menestyksekkäin kaupunkiliikenteeseen suunniteltu linja-auto. Toukokuun alussa tuotantolinjoilta lähti Euroopan ensimmäinen Euro VI -kaupunkilinja-auto. Euro VI -normin noudattaminen jo varhaisessa vaiheessa antaa liikennöitsijöille mahdollisuuden toteuttaa ympäristöystävällinen liikenne taloudellisten kustannusten pysyessä kohtuullisina.

Merceds-Benz Tourinossa on monia toimitettavissa olevia varusteita, joilla voidaan toteuttaa lukemattomia eri käyttöratkaisuja – sekä pitkän matkan ajossa että VIP-käytössä. ETM-lehtien lukijat valitsevan helposti käsiteltävän matkustuslinja-auton parhaaksi malliksi ”midilinja-autojen” sarjassa. Tourinossa on jopa 38 istumapaikkaa, mistä johtuen sitä on käytetty jo vuosia pienempien matkustajaryhmien kuljetukseen. 

Lukijakyselyn toteuttaa vuosittain ETM-kustantamo, jonka julkaisuja ovat ”Fernfahrer”, ”lastauto omnibus” ja ”trans aktuell”. Parhaiden hyötyajoneuvojen palkinto ”Die besten Nutzfahrzeuge 2012” ja parhaiden merkkien palkinto ”Die besten Marken 2012” valitaan yhteistyössä Dekran insinöörien kanssa. Tänä vuonna kyselyyn vastasi 8 000 lukijaa ja valittavana oli yli 180 eri mallia 22 luokasta. 

Ylempi kuva vasemmalta oikealle: André Girnus, Managing director CharterWay; Ulrich Bastert, Head of Sales & Marketing Mercedes-Benz Trucks; Till Oberwörder, Head of Marketing, Sales and Aftersales Daimler Buses; Volker Mornhinweg, Head of Mercedes-Benz Vans; Hubertus Troska, Head of Mercedes-Benz Trucks, Roman Biondi, Head of Sales Mercedes-Benz Buses and Coaches ja Thomas Witzel, Head of Sales Daimler Trucks (Saksa)